Runotyttö-sarja: Pieni runotyttö, Runotyttö maineen polulla, Runotyttö etsii tähteään

Montgomeryn Runotyttö-sarja on mielestäni yksi kirjallisuuden klassikoista ja ehdottomasti yksi lempisarjoistani. Näen aina kirjoja lukiessani itseni varttuvassa Emily-tytössä, joka kohtaa niin suruja kuin iloja, vaikeuksia ja voittoja.

Runotytöt tuli luettua huhtikuun lopub lukuvimmassani ties kuinka monetta kertaa. Niissä on jotain käsinkosketeltavaa viehätysvoimaa ja aivan mahtava fiilis, joka saa lukijansakin innostumaan kirjoittamisesta. Emilyn saama palaute ja kommentit kehittävät aina myös minua kirjoittajana... niin ainakin haluan ajatella ja toivoa. Joka kerta Runotyttöjä lukiessani mietin kirjoja oman elämäni kannalta ja vertaan tarinaa omiin unelmiini ja haaveisiini. Motivaationi kirjoittamiseen kasvaa aina harppauksella ja jotenkin jaksaa taas toivoa, että kenties joskus saan nähdä oman kirjanikin kaupan hyllyssä.

Runotytöt on siitä hieno sarja, että Emily oikeasti kasvaa kirjan aikana. Hän ei pysy ikuisesti pikkutyttönä, vaan hän varttuu niin mieleltään kuin ruumiiltaan. Erityisesti minua koskettavat kohdat, joissa Emily polttaa omia käsikirjoituksiaan. Sydämeeni koskee joka kerta, kun Emily huomaa jonkun runonsa menettäneen merkityksensä. Erityisen kauheaa oli Pönttöselkä-Priestin valhe "Unelmien kauppiaasta", ja meinasin oikeasti jälleen kerran itkeä Emilyn sytyttäessä sen palamaan. Voin niin kuvitella, miltä Emilysta tuntuu. Itse en ikinä pystyisi polttamaan kirjoituksiani. Joskun olen kyllä suutuspäissäni joitain repinyt, mutta silloin ne voi aina teipata yhteen. Polttaminen on jotain niin peruuttamatonta.

Runotyttö on kertakaikkiaan mahtava sarja, joka varsinkin nuorissa kirjailijan aluissa herättää ehkä liikaakin tunteita. Toisaalta se auttaa kestämään vaikeuksia, kun itsekukin lähtee kiipeämään omaa Alppipolkuaan ja etsimään tähteään.

Mustan miekan perintö - Mustamiekka IV

Viimeinen osa Mustamiekka sarjasta on mielestäni mukavin lukea. Kenties se hieman latistaa muuten tunnelmallisesti yhtenäisen sarjan, mutta itselleni on helpotus, että kaikki päättyy lopulta hyvin.

Mustanmiekan perintö sijoittuu aikaan 20-vuotta edellisen kirjan tapahtumien jälkeen. Joramilla on tytär, jonka tehtäväksi tulee käytännössä korjata isänsä aiheuttama tilanne, joka loppujen lopuksi onkin ollut osa isoa "maailmanpelastus" suunnitelmaa.

Suoraan sanottuna viimeisestä kirjasta ei hirveästi ole mitään sanottavaa, ei hyvää eikä huonoa. Se on sellainen kirja, jonka kerran luettuaan voi joko unohtaa tai lukea myöhemmin parhaita kohtia jos ei parempaa ole tarjolla. Niin olen itse monet kerrat tehnyt pahimpaan fantasian nälkääni. Toki kirjalla on ansionsakin, mutta jotenkin se ei tunnu toimivan sarjansa osana kunnolla. Se on liian erilainen. Kirjan juoni sisältää kuitenkin muutamia ovelia ajatuksia, mutta jotenkin kaikkia on ehkä liiankin ennalta arvattavaa. Toisaalta päähenkilönä on naispuolinen, mikä aina nostaa kirjan pojoja minun silmissäni :)

Mustamiekka I-III

Karistaakseni päästä kaikki kandintyön aiheuttamat paineet, päätinpä tarttua jälleen kirjaan ja ryhdyin lukemaan Margaret Weisin & Tracy Hickmanin kirjaa Mustanmiekan taonta. Ei kovin fiksu idea lukea fantasiaa, joka aivan vilisee uskonnollista symboliikkaa ja jopa viittauksia kelttimytologioihin Arthurin, Merlinin ja Graalinmaljan muodossa (koskihan kandini sentään Deverryn tarun kelttiuskontoa), mutta virhe tuli jo tehtyä. Toisaalta tuon kandintyön jälkeen, tämäkin sarja, josta olen nyt siis ehtinyt lukea kolme osaa, aukesi aivan uudella tavalla. Olen lukenut tämän sarjan yhden tai kaksi kertaa aikaisemmin (en muista enää tarkasti), enkä suoraan sanottuna ole pitänyt siitä. Nyt huomasin lukevani kaikean todella innostuneena ja sivuja suorastaan ahmien, vertaillen kirjoja Weisin ja Hickmanin muihin kirjoihin. Löysin jopa erään hahmon, joka esiintyy suunnilleen kaikissa kirjailijaparin kirjoissa (Fitznap... terveydeksi =D).

Mutta palatakseni takaisin sarjan pariin, johon voitte tutustua paremmin Rising Shadown sivuilla, olen nyt siis lukenut kolme ensimmäistä osaa ja aloittelen viimeistä eli neljättä. Kolmannen ja neljännen osan välissä on kulunut useita vuosia ja osa henkilöistäkin ehtii vaihtua, joten ihan hyvä, kirjoittaa jotain jo tässä vaiheessa. Kuten sanoin en aikaisemmin oli juuri tästä sarjasta välittänyt. Mielestäni Weis ja Hickman ovat kirjoittaneet paljon parempiakin tekeleitä, vaikkeivat he suosikkikirjailijoihini kuulukaan (liikaa kliseitä ja roolipelimaisuutta), mutta nyt huomasin kirjailijoiden kädenjälken joka paikassa ja havaitsin, kuinka he leikkivät uskonnollisella symboliikalla ja taruilla vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi Profeetan ruusu ja Kuoleman portti sarjoissa. Viimeksi mainittuun Mustanmiekan yhdistää myös se, että tapahtuma paikkana on käytännössä meidän maailmamme.

En vieläkään sano, että suoranaisesti pitäisin sarjasta. Se on ajoittan liiankin synkkä ja kömpelö ja lisäksi huomasin sen muistuttavan tv-sarja Lostia - ensimmäisissä kirjoissa kysymyksiin vastataan kysymyksillä, mutta tässä niihin annetaan sentään lopulta vastaus toisin kun tuossa kirotussa Lostissa.

Yhtä kaikki kirjoissa on jotain outoa lumovoimaa. Kyse ei ehkä ole sarjasta, jonka lukee vain ajankuluksi, siihen se on liian "huonosti" ja raskaasti kirjoitettu. Sen sijaan sarjan rakenteen paljastaminen, symbolien ja vihjeiden havaitseminen... siitä saa kyllä outoa mielihyvää.

Kenties olen asettanut tuntosarveni nyt liiankin korkealentoisten tulkintojen tasolle. Ehkä havaitsen piilovihjeitä ja rivienväliin kätkettyjä totuuksia nyt vähän joka paikassa. Mutta tässä nyt vähän jotain tuntemuksia kirjojen tiimoilta tällä hetkellä. Nyt tartun viimeiseen kirjaan: Mustanmiekan perintö.

Twilight - sarja: Houkutuksesta Aamunkoihin

Tulipa tässä luettua nyt sitten Twilight-sarja, johon kuuluvat kirjat Houkutus, Uusikuu, Epäilys ja Aamunkoi(viimeinen kirja ilmestyy suomeksi lokakuussa 2009). Odotukset eivät olleet kovin korkealla. Olin käynyt katsomassa ekan osan jo elokuvissa ja pidin kyllä siitä, mutta epäilin kirjan olevan melkoisen heppoinen ja tyhmä teinityttö vampyyri-sarja... No olihan se sitäkin. Mutta loppujen lopuksi jäin ihan koukkuun.

Ensimmäinen kirja tuli luettua yhden illan aikana ja seuraava kirjat samaan tahtiin. Valvoin yötä myöten lukemassa enkä voinut lopettaa vaikka kello läheni aamu yhtä. Varsinkin eka kirja oli aivan mahtava ja nauraa hihittelin itsekseni koko ajan. Neljättä kirjaa jouduin hieman odottelemaan, sillä olin saanut vain kolme ensimmäistä suomennettuna joululahjaksi. Viimeinen osa piti käydä Akateemisesta ostamassa englannin kielellä, mutta oli se sen arvoista. On tosin myönnettävä, että sarjan taso laski joka kirjan myötä jonkin verran, mutta yhtä kaikki lukemista ei voinut lopettaa. Ja nyt kärsin pahoista vieroitusoireista enkä voi olla sepittämässä päässäni tarinoita siitä, miten kaikki jatkuu.

Twilight-sarja ei ole mikään syvällistä filosofista pohdiskelua sisältävä kirja, jos ei mukaan lasketa muuttuako-vaiko-ei-muuttua-vampyyriksi kysymystä sekä rakkauden teemaa. Mutta toisaalta juuri se teki kirjoista niin vastustamattomat. Niitä pystyi lukemaan ilman sen kummempia pohdiskeluja ja ajatuksia. Kirjoja lukiessa tuli hyvä fiilis ja istuin naama kiinni kirjassa usean päivän ajan ihmeellinen virne huulillani. Perhe sai taas huomata, että olen täysin kuuro ja sokea ympäristöni tapahtumille lukiessani jotain hyvää. Kuinkakohan paljon mahtoi mennä ohi tapahtumista, kun keskityin niin Twilightiin :) En ole pitkään aikaa saanut luettua muita kuin koulukirjoja. Voipi olla, että tämäkin kokemus olisi kannattanut jättää kesälomaan, sillä nyt kärsin pahoista vieroitusoireista ja pohdin koko ajan minkä kirjan lukisin seuraavaksi. Minä olen nimittäin riippuvainen kirjoista siinä missä joku tupakasta tai huumeista... no ainakin minun riippuvuuteni kohteet (koirat ja kirjat) eivät pilaa terveyttä. Mitä nyt silmät ja luut, jos sattuu kaatumaan pahasti lenkillä.

Asiaan perehtymättömille kirjasarjasta vielä sen verran, että Twilight-sarjassa on kyse ihmistyttö Bellan ja vampyyri Edwardin rakkasutarinasta. Ah kuinka romanttista, eikä yhtään tarvitse ahdistua ja miettiä syntiä syviä. Ongelmilta ei luonnollisesti voi kuitenkaan välttyä, kun toinen on kömpelöin ja onnettomuusalttein ihminen ikinä ja toinen on vertajanoava ja täydellinen vampyyri. Soppaa hämmentävät vielä ihmissusi-muodonmuuttajat ja kaikki "pahis" vampyyrit + Edwardin vampyyri-perhe, jonka on enemmän ja vähemmän vaikeaa suhtautua Edwardin elämän rakkauteen. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja Edward ja Bella saavat toisensa... sekä paljon muuta.

Lukupäiväkirja

Koirien ohella rakkaita harrastuksiani on lukeminen ja kirjoittaminen. Tämä blogi on perustettu niitä varten.